Kotimaisten Vadelma Design -neuleiden suunnittelu

Vadelma Designin neuleet ovat saaneet inspiraationsa Suomen kauniista luonnosta, läsnäolon hetkistä sekä luonnon kauniista yksityiskohdista.  

Yllä oleva kuva on viime vuodelta kun suunnittelin ja hahmottelin ensimmäiset Vadelma Design -neuleet keittiön pöydän ääressä. 

Neulemalliston värityksen suunnittelu lähti aluksi malliston värimaailman kokonaisuuden ideoimisesta ja hahmottamisesta – samaan aikaan se toi mukaansa aina pienen muiston, hetken ja tarinan kunkin neuleen kohdalla.

Kerron tässä blogissa lyhyesti kunkin neuleen tarinan yksi kerrallaan ja mistä neule on saanut inspiraationsa.

 

 

Pioni neule

Pionit ovat niin upeita - ja ovat kyllä myös yksi lempikukistani joten oli melkein itsestään selvyys, että yksi neuleista tulisi olemaan pioni nimeltään. Olin jo aiemmin ideoinut ja käsin neulonut muutaman neuletakin yhdistelemällä vaaleanpunaisen ja valkoisen eri sävyjä,  ja nyt malliston neulepaitaa suunniteltaessa tuotantoon - valmistuksessa saatiin toteutumaan kaunis, vähän kuin pionin terälehden väritystä mukaileva, vaaleanpunaisen ja valkoisen liukuväritys.               

 

Lisää tietoa ja kuvia pioni -neulepaidasta ja linkki verkkokauppaan: 

Vadelma Design - kotimainen Pioni neulepaita 

Vadelma Design kotimainen neule pioni neulepaita

 

Edellinen kirjoitus Seuraava kirjoitus

Aiemmin katsotut tuotteet